Korjausmuunnin

Korjausmuuntimen käytöstä

Tulen korjaamista varten tulenjohtaja ilmoittaa patteristoupseerille tai tulipatterin päällikölle (patteriupseerille) tähystyssuuntansa pohjoisluvun sadoiksi piiruiksi tasoitettuna. Tulta korjattaessa tulenjohtaja komentaa sekä sivusuunnan että matkan muutokset metreinä tähystyssuuntansa suhteen, joten hänen ei tarvitse tietää patterin sijaintia eikä ampumasuuntaa. Piiruina mittaamansa tulen sivupoikkeaman hän muuntaa metreiksi siten, että kertoo havainnon piirumäärän tähystyskertoimella, toisin sanoen tähystysetäisyydellä kilometreillä lausuttuna. Esimerkiksi hakuammunnan ensimmäinen tulen sivuhavainto oli piiruina vasemmalle 240 ja edessä. Maalin määrityksen yhteydessä hän oli määrittänyt etäisyydeksi tulenjohtopaikaltaan maaliin 800 metriä, jolloin päässään laskien tuliportaalle hän komentaa ”vasempaan 190, jatka 200”. Molemmat tuliportaalle menevät luvut ovat siis metreinä.

Tulipatterin päällikkö (patteriupseeri) muuntaa tulenjohtajan tähystyssuuntansa suhteen komentamat korjaukset patterille tuleviksi sivusuunnan ja matkan korjauksiksi käyttäen korjausmuunninta. Korjausmuuntimessa on pohjataso, jonka ruudusto esittää patterin ja matkan korjauksia metreinä mittakaavassa 1:2000. Sitten on läpinäkyvä, pyöreä tähystyslevy, jonka ruudusto esittää samassa mittakaavassa tulenjohtajan tähystyssuuntansa suhteen tekemiä korjauksia metreinä. Lisäksi on asetettava pystysuunnassa liikkuva sivusuuntalevy, josta näkee, paljonko patterille sivusuunnan korjaukseksi tuleva metrimäärä on piiruina kyseisellä ampumaetäisyydellä.

Muunnin asetetaan korjausasentoon siten, että tähystyslevyn reunassa oleva tähystyssuuntaa vastaava lukema yhtyy ampumasuuntaa osoittavaan lukemaan, kymmenet piirut silmämääräisesti. Täten suuntimelle tulee asetetuksi todellisuutta vastaava maalikulma. Ampumasuuntaa osoittavan lukemakohdan löytämisen helpottamiseksi merkitään perussuuntaa vastaavalle kohdalle tasoon nuoli ja sen kahden puolen plus- ja miinusmerkit. Sivusuuntalevy asetetaan siten, että tason yläreunan kohdalle tulee topografista ampumaetäisyyttä vastaava lukema.

Tulenjohtajan komentaessa korjauksia tulipatterin päällikkö (patteriupseeri) asettaa esimerkiksi kynänsä tähyslevyn ruudukkoa käyttäen keskipisteenä (kuvitellusta iskemäpisteestä) lähtien komennon edellyttämälle paikalle. Sitten hän katsoo tason ampumasuuntaan ja lukee tason ruudukosta, montako metriä matkaa on muutettava, jotta päästäisiin saatuun pisteeseen. Sitten siirretään kynää mainitusta pisteestä lähtien tason pystysuorien viivojen suunnassa sen reunaan ja lukee sivusuuntalevystä patterille tulevan sivusuunnan korjauksen piiruina.

Voidaan puhua perustellusti aikanaan ”maailmankeksinnöstä” ampumatekniikan saralla.

Toimiessani Suvi-Kumsassa ampumaopin opettajana laskin tykistömme silloin käyttämien ampumamenetelmien tarkkuuksia. Samalla pohdin keinoja, millä voitaisiin helpottaa etulinjassa, vaikeissa oloissa taistelevien tulenjohtajien työskentelyä. Mieleeni tuli silloin, että tulenjohtajan tähystyssuunnassa tekemät havainnot oman tulen (iskemäkeskipisteen) poikkeamisesta maalista voitaisiin muuntaa korjauksiksi tulipatterin ampumasuunnan suhteen. Opetin Tykistön Ampumakoulun oppilaille kehittämääni menetelmää ja kokeilin sitä Ampumakoulun kovapanosammunnoissa. Minulla oli tässä kehittämistyössä erinomaisena isällisenä tukenani Maaselän Ryhmän tykistökomentaja eversti Eino Honko, joka oli erittäin ammattitaitoinen ja avarakatseinen tykistöupseeri. Tykistön Ampumakoulu oli alistettu eversti Hongolle.

Eversti Honko kertoi keksinnöstäni tykistönkenraali V. P. Nenoselle käydessään Päämajassa. Suuresti arvostamani tykistönkenraali Nenonen kutsui minut Päämajaan, jossa esittelin hänelle korjausmuuntimen. Tykistönkenraali oivalsi heti korjausmuuntimen käytön edut.

- Kapteeni Unto Petäjä, korjausmuuntimen kehittäjä

Korjausmuuntimen kehittäminen

Kenttätykistön sodanajan mullistavin ampumatekninen keksintö tehtiin Tykistön Ampumakoulussa Suvi-Kumsassa.

Tykistönkenraali Nenonen mainitsee tästä keksinnöstä omissa muistelmissaan, jotka ilmestyivät Uudessa Suomessa vuonna 1957 ja sittemmin myös ruotsalaisessa sotilasaikakauslehdessä:

”… Tapana oli kutsua armeijakuntien tykistökomentajat silloin tällöin Päämajaan neuvottelemaan tykistöasioista. Näissä tilaisuuksissa pidettyjen esitelmien jälkeen vaihdettiin mielipiteitä tykistön tarkastajan antaessa lopuksi oman lausuntonsa. Eräässä neuvottelukokouksessa eversti Honko esitelmöin ja teki ehdotuksen siitä, kuinka tulenjohtajan olisi meneteltävä tulikeskityksen siirtämiseksi tai korjaamiseksi tarvittaessa. Oman loppulausuntonani esitelmän johdosta sanoin olevan suotavaa, että kysymystä yritetään ratkaista, mutta pidin ehdotettua menetelmää liian monimutkaisena. Samana iltana ryhdyin harkitsemaan asiaa.

Periaatteena ammunnan järjestelyssä olin pitänyt muun muassa sitä, että tulenjohtaja oli, mikäli suinkin mahdollista, vapautettava laskuista, jotta hänen päähuomionsa voisi kohdistua itse maaliin ja tapahtumiin sen läheisyydessä. Laskemiset ja muut yksityiskohdat oli siirrettävä suoritettaviksi tuliasemissa ja pattereissa. Tämä johti ajattelun oikeaan suuntaan. Tulenjohtajallehan oli yksinkertaisinta antaa tulikomentonsa korjausta varten ikään kuin ajatellen, että kaikki tykit olisivat hänen vierellään. Jos hän tulikomennossaan ilmoitti vielä tähystyssuuntansa, olikin pattereilla riittävät tiedot tulikomennon muuttamiseksi sellaiseksi, että tulenjohdon komento toteutui. Tämän laitteen patterit itse voisivat tilapäisesti valmistaa. Seuraavana aamuna selostin menetelmän tykistökomentajien kokouksessa…”.

Eversti Matti Alajoki kirjassaan ”Tykistönkenraali Vilho Petter Nenonen” mainitsee samasta asiasta seuraavaa: ”… Vaikutukseltaan epäilemättä kauaskantoisin Nenosen sodan aikana suorittamista ampumateknisistä uudistuksista oli tulenjohtomenetelmän vaihtaminen. Haarukointi ampumalinjan mukaan oli rintamaolosuhteissa osoittautunut vaikeaksi suorittaa. Tätä koskevia parannusesityksiä joukot olivat lähettäneet Päämajan tykistöosastoon useita. Niinpä eräässä armeijakuntien tykistökomentajille Päämajassa järjestetyssä neuvottelutilaisuudessa eversti Eino Honko sai tehtävän esitelmöidä tätä kysymystä sivuavaa aihetta, tulensiirtoa. Ehdottamaansa ratkaisuun eversti Honko lienee saanut vaikutteita valvonnassaan Suvi-Kumsassa toimineen Tykistön Ampumakoulun erään opettajan asiaa koskevista tutkimuksista. Nenosen mielestä asia oli tärkeä ja käyttökelpoista ratkaisua vaativa. Eversti Hongon esittämää menetelmää hän piti kuitenkin monimutkaisena. Päivän neuvottelujen jälkeen Nenonen vetäytyi omaan huoneeseensa ja ryhtyi itse kehittelemään ratkaisua…”.

Suomalaiset tykkimiehet olivat aina vuoteen 1993 asti siinä vakaassa käsityksessä, että korjausmuunnin oli tulenjohtokortin tavoin yksinomaan Nenosen keksintö.

50 vuoden epäselvyys siitä, kuka keksi korjausmuuntimen

Jatkosodan aikana perustettiin Maaselän Kannaksen selustaan Suvi-Kumsaan Tykistön Ampumakoulu, jossa jatko-opetusta saivat niin vakinaisen väen tykistöupseerit kuin reserviupseerit. Koululla oli käytössää harjoituspatteristo ja opettajakunta koottiin alansa asiantuntijoista. Luutnantti Lauri Meriluoto, joka toimi tuolloin Suvi-Kumsassa olevan Tykistön Ampumakoulun meteorologian opettajana, sai kerran kevättalvella 1943 varsinaisessa palveluspaikassaa Maaselän Ryhmän esikunnassa kuulla, että Ampumakoulun ampumaopin opettaja, majuri Unto Petäjä oli tehnyt merkittävän ampumateknillisen keksinnön. Tavatessaan sitten majuri Petäjän Meriluoto otti asian puheeksi: ”… annettuani oppilaiden koetulokset onnittelin häntä keksinnöstä, josta jo tiesin pääasiat. Petäjä oli ilmeisesti vähän yllättynyt siitä, että tiesin korjausmuuntimen kehittelystä varsin paljon… olihan laite vielä salainen.” erikoisen kiinnostavaa oli Petäjän maininta siitä, että eversti Honko oli kertonut keksinnöstä kenraali Nenoselle ja että Nenonen oli kutsunut Petäjän Päämajaan esittelemään keksintöään. Petäjän käynti Päämajassa tapahtuikin toukokuussa 1943.

Eversti Matti Koskimaa tapasi Tykistökoulun 75-vuotisjuhlassa Niinisalossa 6.2.1993 maisteri, yliluutnantti Lauri Meriluodon. Keskustelu kääntyi sodan aikaan, Suvi-Kumsan kouluun. Meriluoto mainitsi Koskimaalle, että hänen tietojensa mukaan silloinen Ampumakoulun ampumaopin opettaja, majuri Unto Petäjä oli kehittänyt korjausmuuntimen. Eversti Koskimaa sai tilaisuuden haastatella 22.3.1993 tuolloin sairasvuoteella ollutta diplomi-insinööri, yleisesikuntaeverstiluutnantti Unto Petäjää, joka kertoi seuraavaa:

”… Palvelin kesällä 1928 varusmiehenä Erillisessä Mittauspatteristossa Turussa ja upseerikokelaana KTR 3:ssa Riihimäellä. Tunsin jo nuorena miehenä suurta kiinnostusta kokeiluihin ja keksintöihin, joilla voitaisiin tehostaa tykistön toimintoja. Riihimäellä kehitin koordinaattitaulukon, jolla tehostettiin tykistön murtoviivamittauksia. Tämä taulukko otettiin tykistössä yleiseen käyttöön.

Pienenä, vähän huvittavana yksityiskohtana minulle jäi mieleen tuosta käynnistä tupakoimisemme. Tykistönkenraali oli kova tupakkamies. Vähän väliä hän kääri tupakkakoneella sätkän, nuolaisi sen ja pani minulle suuhun ja sitten itselleen. Istuimme, tupakoimme ja pohdimme näin kahteen mieheen pari tuntia.

Kun palasin Suvi-Kumsaan, teetin Ampumakoulun asekorjaamolla korjausmuuntimen prototyypin faneerista. Eversti Honko vei sen Päämajaan tykistönkenraali Nenoselle. Hänen johdollaan laadittiin Päämajan tykistöosastossa selkeät korjausmuuntimen käyttöohjeet pattereille ja jaettiin tykistöjoukoille. Tykistönkenraali Nenosen ansiot olivat suuret tässäkin kehittämistyössä. Korjausmuunnin ohjeineen oli salainen sodan loppuun saakka.

Minä siirryin joulukuussa 1942 Päämajaan työtutkimustoimistoon, jonka tehtävänä oli tutkia keinoja tehostaa sotateollisuutemme tuotantoa. Minulla ei ollut enää aikaa pohtia tykistön menetelmiä. Seurasin tykistön kehitystä nyt vain sivusta. Kun kehitin osaltani tykistön menetelmiä, en tehnyt sitä kunnianhimosta. Tein sen mielenkiinnosta ja pidin sitä luonnollisena jokaisen tykkimiehen tehtävänä…”

Tykistönkenraali Nenonen ei maininnut lainkaan majuri Petäjää mainitussa tykistökomentajien kokouksessa eikä myöhemmissä muistelmissaan. Kenraalin sananvalinta muistelmissaan oli väärinkäsityksiä aiheuttava; hyvin todennäköisesti Nenonen ja Petäjä olivat yhdessä toukokuussa 1943 käyneet tarkoin läpi ”korjausmuuntajan” periaatteen ja kenraali oli ilmeisesti pienin muutoksin hyväksynyt menetelmän.

Kuninkaallisen Suomen Tykistörykmentin 200-vuotisjuhlan 3.6.1994 päätapahtuma oli juhla Helsingin Yliopiston juhlasalissa. Tervehdyssanoissaan kenraalimajuri Pertti Jaakkola selostaessaan Suomen tykistön kehitysvaiheita mainitsi mm. seuraavaa: ”…

Jatkosodan aikana keväällä 1943 tehtiin Itä-Karjalassa Suvi-Kumsan kylässä sijainneessa Tykistön Ampumakoulussa tykistön ampumatekniikan mullistanut keksintö, ns. korjausmuunnin. Keksinnön tekijä oli Ampumakoulun ampumaopin opettaja majuri Unto Petäjä.”

Majuri Petäjä sai lopulta ansaitsemansa tunnustuksen arvovaltaisessa juhlassa, jossa ruotsalaisten vieraiden lisäksi läsnä oli puolustusvoimien komentaja amiraali Jan Klenberg, kenttätykistön tarkastaja eversti Pasi Raittila sekä suuri joukko tykistöupseereita. Kertoessaan Petäjän keksinnöstä ei kenraalimajuri Jaakkola eikä kukaan läsnäolijoista vielä tiennyt, että everstiluutnantti Petäjä oli kutsuttu viimeiseen iltahuutoon vain viikkoa ennen tätä 200-vuotisjuhlaa.