Toukokuussa 1918 Lappeenrantaan siirtyneen Tykistökoulun tehtävänä oli koota ja kotiuttaa sodan ajan tykistö. Kaupunkiin kuljetettu tykkikalusto luokiteltiin ja varastoitiin. Lappeenrannassa aloitettiin myös rauhanajan tykistön perustamistyöt ja sen päällystön kouluttaminen. Kesällä 1918 koulu nimettiin Suomen Tykistökouluksi.
Ruotsalaisten vahva rooli Suomen tykistössä päättyi, kun saksalaiset ottivat kesäkuussa 1918 vastuun suomalaisen tykistön muodostamisesta. Saksan Itämeren divisioonan tykistökomentaja majuri Hans Butz laati perustamissuunnitelman, jonka mukaan perustettaisiin kolme kenttätykistörykmenttiä sekä raskas patteristo ja vuoritykistö- eli jääkäripatteristo. Joukkojen muodostaminen kuitenkin viivästyi, koska tykistölle ei osoitettu tarvittavaa määrää asevelvollisia ja hevosia oli liian vähän. Kaikkia joukko-osastoja ei saatu perustetuksi määrävahvuisina.
Tykistökoulun ammunnat Lappeenrannassa kesällä 1918.
Kenttätykistössä tehtiin vuosina 1919–1933 paljon organisaatiomuutoksia, ja tykistöjoukko-osastojen määrä sekä rauhanajan vahvuus vaihtelivat. Joukko-osastoissa tapahtui paljon myös sisäisiä muutoksia, kun ampumamenetelmien kehittyminen vaati erilaisia kokoonpanoja. Rykmenttien patteristoja jouduttiin myös jatkuvasti siirtelemään eri paikkakunnille puutteellisten kasarmitilojen vuoksi. Tykkikalusto oli pääosin venäläistä ja hevosvetoista. Yleistykiksi tuli venäläinen 76 K 02, jolle kehitettiin Suomen maastoon sopiva puolipanos.
Aluejärjestelmään vuonna 1934 siirtymisen aiheuttamat henkilöstösiirrot pakottivat kenttätykistörykmenttejä supistamaan rauhanajan kokoonpanojaan yhteen patteristoon sekä viestipatteriin ja aliupseerikouluun. Tykistöyksiköiden määrä suhteessa jalkaväkeen väheni huomattavasti.
76 K 02 oli 1920- ja 1930-lukujen aikana kenttätykistön yleistykki.