Aselajin syntyvaiheessa pioneerin henkilökohtaisina työvälineinä käytettiin saksalais- ja venäläismallisia lapioita, kirveitä, hakkuja, sahoja ja piikkilankasaksia. Ryhmänjohtajalla oli kenttäkirveen lisäksi 20 metrin mittanauha. Ajan myötä kotimaiset työvälineet korvasivat vierasperäiset. Pioneerikomppanian hevosvetoisissa työvälineajoneuvoissa kuljetettiin soralapioita, rautakankia, hirsisahoja, moukareita ja maakiiloja. Tarvikeajoneuvoissa oli köysiä, rautalankaa, nauloja ja sinkilöitä.
Siltoja rakennettaessa käytettiin paalujen junttaamiseen käsijunttia sekä paalujunttia. Vuosina 1925–1926 tulivat käyttöön aselajin ensimmäiset työkoneet kuten traktori, paineilmakompressori, betonimylly, kivenmurskaaja, tiehöylä ja tiejyrä. 1930-luvun jälkipuoliskolla hankittiin ensimmäiset pystyakseliset perämoottorit, konejuntat sekä kuorma-auto. Myös maastoaurauskalusto hankittiin kokeilukäyttöön.
Ponttonikalustot
Ensimmäiset venesiltakokeilut tehtiin Hämeenlinnassa tuolloin toimineessa Pioneerikoulutuspataljoonassa kesällä 1918. Kokeilussa käytettiin virolaisten sotalaivojen suurikokoisia meriveneitä ja paikalliselta sahalta hankittua kansikalustoa. Samaa periaatetta jatkaen Pioneeripataljoonaan Korialle hankittiin vuonna 1924 kurulaiselta veneveistäjältä lukuisia veneitä ja niihin asennettavia kansia.
Ensimmäinen kuuden ponttonin ponttonikalusto m/25:n kansi- ja soutukalustoineen hankittiin vuonna 1925. Kotimainen teollisuus valmisti viisi ponttonia kansikalustoineen. Tätä jääkäripioneereille tuttua saksalaista kalustoa käytettiin kymmenen vuoden ajan.
Kehittyneempi ponttonikalusto m/35 hankittiin Ranskasta. Ponttonin kuljetusperävaunu m/37 kehitettiin Suomessa. Uuden ponttonikaluston hankinta lisäsi merkittävästi aselajin sillanrakennuskapasiteettia. Kalustosta voitiin rakentaa kantavuudesta riippuen 360–640 metriä siltaa sekä 4,5–12 tonnia kantavia lauttoja.
Ruuhikalusto m/38 kehitettiin Suomessa. Ruuhia voitiin käyttää soudettavina ylimenoaluksina sekä kansikaluston kanssa lauttoina ja siltoina. Se mahdollisti joukkojen ja alle 1,5 tonnia painavan kaluston ylimenon. Talvisotaan mennessä oli hankittu 15 ruuhikalustoa, joista jokaiseen kuului 36 ruuhta kansi- ja soutukalustoineen. Yhdestä kalustosta voitiin rakentaa 121 metriä ruuhisiltaa.
Kesällä 1924 veneistä rakennettu silta.
Ponttoni m/25 lauttana.
Muita ylimenomenetelmiä
1920-luvun alussa pioneerit käyttivät ylimenovälineinä veneitä ja kumiveneitä, hirsistä ja tynnyreistä rakennettuja lauttoja sekä polkusiltoja, joiden uivina tukina käytettiin veneitä, lauttapusseja ja tynnyreitä. Lauttapusseja hankittiin vajaat 4 000 kappaletta. Kapeiden vesiesteiden ylikulkua varten rakennettiin lankuista köysisiteitä käyttäen ranskalais- ja saksalaismallisia pikasiltoja. Nämä korvattiin sittemmin kotimaisella versiolla, jonka rakennusmateriaaliksi kelpasivat riu’ut ja laudat. Tämä silta m/32 tunnettiin nimellä ”Iivarin pikasilta” kehittäjänsä Iivari Kaurasen mukaan.
Tukkipikasilta soveltui myös virtaavien jokien ylittämiseen. Sillan kantavina osina käytetyt tukit kiinnitettiin parin metrin välein teräsvaijeriin yläjuoksun puoleisista päistään, ja niiden varaan kiinnitettiin juoksulankut.
Erilaisia pysyviä puusiltoja rakennettiin Pioneeripataljoonan kasarmialueelle sekä eri yhteisöjen tarpeisiin. Vuosina 1920–1939 pioneerit rakensivat 12 erilaista siltaa kymmenelle paikkakunnalle. Rakennettujen maantie- ja kenttäsiltojen pituudet vaihtelivat 20 ja 80 metrin välillä. Pisin kävelysilta oli 340 metrinen.
Jääsiltoja tehtiin jääpeitettä keinotekoisesti vahventamalla sekä sahaamalla kiinteästä jäästä irti lautta, joka käännettiin sulana olevan vesialueen poikki. Idean jääsilloista Pioneeripataljoonan komentaja Lauri Stark sai kuultuaan Pohjanmaalla ”ikimuistoisista ajoista lähtien” vain osittain jääpeitteisen joen ylittämiseen käytetyistä jääteleistä. Jos jää oli riittävän paksu, sahattiin siitä pitkä teli, joka käännettiin veden virtausta apuna käyttäen kiinni vastarannan jääpeitteeseen. Ensimmäiset jääsiltakokeilut Kymijoella tehtiin talvella 1923 ja niitä jatkettiin talvella 1925. Maaliskuussa 1929 jääsiltaa käytettiin 3. divisioonan sotaharjoituksessa. Samassa harjoituksessa pioneerit rakensivat kokeilumielessä puolijoukkueen majoittamiseen tarkoitettuja hirsimajoja. Hirsimaja todettiin kuitenkin liian suuritöiseksi ja 1930-luvun puolivälissä ajatuksesta luovuttiin täysin puolijoukkueteltan käyttöönoton myötä.
Iivarin Pikasilta
Jääsillan periaate kuvalla havainnollisettuna.
Jääsiltaa ylitetään.
Hävittämis- ja ansoittamisvälineet
Erilaisten kohteiden hävittämistä pioneerit harjoittelivat vuonna 1923 julkaistun ”Hävitystyöt-oppaan” mukaan. 1930-luvulla hävitysräjähdysaineena oli pääasiassa TNT, mutta itsenäisyyden ensimmäisinä vuosina oli turvauduttu halvempiin ja helpommin saatavissa oleviin proksyliiniin ja dynamiittiin. Panokset räjäytettiin aikatulilangan ja nallin tai sähkösytytyskojeen sähköjohtimien ja sähkönallin avulla. Useat räjähdyspanokset yhdistettiin toisiinsa räjähtävällä tulilangalla. Rautatiekiskojen hävittämismenetelmäksi vakiintui molempien kiskojen joka toiseen liitoskohtaan kiinnitetyt kilogramman TNT-panokset.
Räjäytyskokeet osoittivat panosten sijoittamisen vaikuttavan merkittävästi aikaansaatavaan vaikutukseen. Ideaalitilanteessa panos oli saatava sijoitettua kohteen sisälle ja peitettävä. Oli myös eduksi, jos kohteen rakenne mahdollisti panoksen nopean sijoittamisen ja kiinnittämisen. Teknilliset joukot laativatkin Yleisesikunnalle vuonna 1923 esityksen rautatiesiltojen varustamisesta erityisillä nopeaa hävittämistä helpottavilla laitteilla ja miinakammiolla, sekä maantiesiltojen varustamisesta miinakammiolla. Ymmärrys rauhanaikaisen rakenteellisen hävittämisvalmistelun tarpeellisuudesta syntyi siis jo 1920-luvulla.
Polttopullo oli panssarivaunujen lähitorjunta-aseeksi vuosina 1937–1939 pioneeripataljoonassa kehitetty, bensiiniä ja tervaa sisältänyt ulkopuolisilla sytytystikuilla varustettu lasipullo. Ansoina käytettiin kätkettyjä panoksia, joihin sijoitettu iskusytytin toimi päälle astuttaessa tai laukaisulankaa kuormitettaessa. Ajoneuvojen ja panssarivaunujen torjuntaan valmistettiin puulaatikkoon asetettuja iskusytyttimellä varustettuja räjähdyspanoksia.
Ansa- ja miinakenttiä pioneerit rakensivat ensimmäisen kerran Laatokan Karjalan sotaharjoituksessa talvella 1937. Harjoitusmateriaalin puuttuessa suoritettiin vain kenttien tiedustelu, suunnittelu ja merkitseminen. Ainoa tehdasvalmisteinen miina oli hyökkäysvaunumiina m/36, joita syksyllä 1939 oli 5 000 kappaletta. Salaamissyistä sen käyttöä ei ollut pioneerijoukoissa harjoiteltu edes kantahenkilökunnan keskuudessa ennen syksyä 1939.