Ampumamenetelmien tehokkuus todistetaan
Tykistönkenraali Vilho Petter Nenosen johdolla tykistön ampumamenetelmät oli kehitetty 1920- ja 1930-luvuilla korkealle tasolle. Suomalainen tykistö pystyi nopeisiin tulensiirtoihin ja ampui tarkasti vähäisiä kranaattejaan. Kalustotappiot jäivät vähäisiksi, koska vihollinen ei pystynyt paikantamaan ja tuhoamaan tykistön tuliasemia.
Usein vähilläkin tarkasti ammutuilla kranaateilla onnistuttiin hajottamaan vihollisen hyökkäys. Yhteistoiminta jalkaväen kanssa sen sijaan oli etenkin sodan alkuvaiheessa puutteellista.
Aselajien yhteistoimintaharjoitukset olivat jääneet liian vähäisiksi. Etulinjan tulenjohdolle ongelmia aiheuttivat viestikaluston puutteet. Sodan loppua kohden yhteistyö aselajien välillä parani.
Tulenjohtaja tähystää haarakiikarilla Kollaalla.
Koulutustoiminta
Uusia tykkimiehiä kouluttavia tykistökoulutuskeskuksia oli sodan loppupuolella toiminnassa viisi. Koska tykeistä oli pulaa, tuliasematoimintaa jouduttiin paikoin harjoittelemaan puutykeillä. Koulutuskeskusjärjestelmä todettiin kuitenkin hyväksi ja sitä käytettiin myös jatkosodassa.