Irti päästetyn viestikyyhkyn kykyä lentää takaisin omaan lakkaansa on käytetty vuosisatoja vistien kuljettamiseen. Viestikyyhkyjen eduiksi katsottiin armeijassa niiden nopeus ja riippumattomuus maastosta. Kyyhkyt voivat kuljettaa myös esimerkiksi pienikokoisia piirroksia ja karttoja, joiden viestittäminen muuten ei ollut mahdollista.

Ensimmäisen maailmansodan aikana oli sotatoimissa käytössä yhteensä lähes kolme miljoonaa kyyhkyä. Vaikka 1900-luvun alulla langaton lennätin oli syrjäyttänyt kyyhkyt lähes kokonaan, jouduttiin niihin turvautumaan sodan karuissa olosuhteissa. Käytännössä kaikki sodan osapuolet käyttivät kyyhkyjä sodan loppuun mennessä.

Itsenäisyyden alkuvuosina taloudelliset resurssit eivät mahdollistaneet radioiden suuria hankintamääriä, jonka vuoksi teknisten innovaatioiden ohella viestikyyhkyjä pidettiin realistisena vaihtoehtona viestitoiminnan kehittämiseksi.

Kotimaisen kokemuksen puutteessa tietoa ja taitoa niin kyyhkyjen hoitamiseen kuin kouluttamiseenkin haettiin ulkomailta. Everstiluutnantti (myöh. kenraaliluutnantti) Unio Sarlin teki opintomatkan Marokkoon, jossa hän havainnoi, että puhelimen ja lennättimen lisäksi käytettiin yhteydenpitoon radioita ja kyyhkyjä. Myöhemmin 1930-luvulla Sarlin oli yleisesikunnan teknillisenä tarkastajana avainpaikalla kyyhkystoiminnan kehittämisessä. Toinen avaintoimistojoista, Leo Ekberg puolestaan perehtyi kyyhkysiin Tanskassa vuonna 1923.

Suomi sai lokakuun 1927 lopulla lahjoituksena 40 kirjekyyhkyä Tanskasta. Onnistuneen siitoksen jälkeen voitiin vuonna 1928 siirtää jo noin sata kyyhkyä uusiin muualle perustettaviin lakkoihin. Tulevienkin vuosien siitokset olivat onnistuneita, sillä vuonna 1929 Riihimäellä syntyi noin 140 poikasta.
1930-luvun loppupuolella kehityksen kuitenkin katsottiin ajaneen kyyhkyjen ohi. Kapteeni Veikko Sauran viestialaa käsitelleessä diplomityössä arviotiin, että viestiyhteyksissä keskeisin merkitys tulisi olemaan langallisilla viestivälineillä. Saura huomioi kuitenkin myös langattomien välineiden kehityksen olevan nopeaa. Viestikyyhkyistä mainittiin työssä vain niiden olevan etulinjan viestivälineitä, joita ei voitaisi sodan nopean liikkuvuuden vuoksi sijoittamaan etulinjaan.

Talvisodan syttyessä oli viestikyyhky hiipunut marginaaliin. Langalliset viestiyhteydet muodostivat tärkeimmän viestiverkon ja radioiden käyttöä lisättiin sitä mukaa kun se kalustotilanteen puolesta oli mahdollista.