Aamu valkeni keskelle sotaa

Aikaisin aamulla 30. marraskuuta Puna-armeijan tykistö avasi tulen ja jalkaväki ylitti rajan Karjalankannaksella, Laatokan pohjoispuolella ja Petsamossa. Neuvostoliiton virallisen ilmoituksen mukaan hyökkäys oli suora seuraus ”suomalaisten ampumista” Mainilan laukauksista. Myöhemmin Venäjän arkistojen avauduttua tutkijat ovat vahvistaneet silloisen suomalaiskäsityksen: laukaukset olivat Neuvostoliiton keksimä syy aloittaa sota.

Kello 9.15 Puna-armeijan pommikoneet ilmestyivät Helsingin ylle. Mitään kummempaa ei kuitenkaan tapahtunut ja monet olettivat koneiden olevan Neuvostoliiton tapa uhkailla Suomi suostumaan alueluovutuksiin. Iltapäivällä koneet palasivat ja tällä kertaa alkoivat pommitukset. Suomen presidentti Kyösti Kallio julisti Suomen sotatilaan ja luovutti armeijan ylipäällikön tehtävän marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimille.

Ennen sotaa oli vallinnut olettamus, että mahdollisen sodan päänäyttämö olisi Karjalan kannaksella, nyt vihollinen kuitenkin hyökkäsi koko rajan pituudelta. Kannaksella puna-armeijan rajut hyökkäykset kyettiin torjumaan helmikuun puoliväliin asti. Laatokan pohjoispuolella harvalukuiset puolustajat pysäyttivät, löivät takaisin tai tuhosivat hyökkäävät divisioonat suurissa mottitaisteluissa.

Pommituksessa osuman saanut linja-auto Helsingissä 30.11.1939.

 

Terijoen hallitus

Neuvostoliiton kielenkäyttöön kuului sanojen ja käsitteiden kääntäminen päälaelleen. Niinpä Neuvostoliito omien sanojensa mukaan ei suinkaan hyökännyt Suomeen vaan tuli  hyväntahtoisena ja kutsuttuna auttajana.

Avunpyynnön Stalinille oli lähettänyt "jostakin Suomen alueelta" Otto Wille Kuusisen johtama hallitus. Kuusisen hallitus oli puhdas Stalinin keksimä nukkehallitus. Otto Wille Kuusinen oli korkeimmalle neuvostohierarkiassa kohonnut suomalainen. Hallituksen muut jäsenet olivat melko tuntemattomia.

Stalin oli olettanut Suomen puolustuksen luhistuvan kahdessa viikossa. Neuvostoliiton päätavoite talvisodan alkaessa oli koko Suomen valtaus ja Moskovalle uskollisen nukkehallituksen perustaminen. Suomen armeijan puolustustaistelu ja etenkin länsivaltojen heräävä kiinnostus talvisotaan sekä mahdollisuus sodan laajenemiseen pakottivat Stalinin tekemään uudelleenarvion. Neuvostoliitto saattaisi joutua sotaan länsivaltoja vastaan, jos se yrittäisi vallata koko Suomen alueen. Hän päätti keskeyttää talvisodan.

Tammikuun lopussa Kuusisen aika oli mennyt ohi ja neuvottelukosketus sodan lopettamiseksi solmittiin Suomen hallituksen kanssa.

Otto Wille Kuusinen kuvassa oikealla.

 

Rauha

Suomen armeijan sitkeä taistelu yllätti ikävästi neuvostojohdon suunnitelmat Suomen nopeasta valtaamisesta. Puna-armeija oli kärsinyt vakavan arvovaltatappion joutuessaan paraatimarssin sijaan käymään todellista sotaa Suomea vastaan. Suurvallalle vaarattomalta näyttänyt pieni sotaretki "selkkaus" uhkasi viedä Neuvostoliiton suursotaan länsivaltoja vastaan. Kirjailija Hella Vuolijoki oli omasta aloitteestaan ottanut yhteyttä Suomen ulkoministeriin Väinö Tanneriin ja pyytänyt lupaa lähteä tunnustelemaan rauhan mahdollisuuksia vanhalta ystävältään Neuvostoliiton Tukholman lähettiläältä Alexandra Kollontailta.

Uudesta tilanteesta hämmästynyt ulkoministeri Tanner antoi 8.1.1940 Vuolijoelle tehtäväksi rauhantunnustelujen suorittamisen Tukholmassa. Tuloksena rauhantunnusteluista oli Molotovin 29.1.1940 vastaus, jonka mukaan Neuvostoliitolla ei ole periaatteessa estettä sopimuksen tekemiseen Ryti-Tannerin hallituksen kanssa.

Ankarat rauhanehdot järkyttivät suomalaisia. Rauhansopimuksessa Suomi pakotettiin luopumaan useista sellaisista alueista, joita vihollinen ei ollut kyennyt taisteluissa valtaamaan. Suomalaiset taivuteltiin hyväksymään rauha korostamalla, että se epävarman puolustustaistelun turvallisempana vaihtoehtona takasi Suomen itsenäisyyden säilymisen.

Rauha oli epäedullinen myös Neuvostoliiton kannalta. Sen Talvisodassa kärsimät tappiot olivat suuria saavutettuihin etuihin nähden. Lisäksi pienen kansakunnan sitkeä vastarinta oli nakertanut Neuvostoliiton arvovaltaa suurvaltana. Talvisodan seurauksena suomalaisten mieliin jäi kytemään vahva epäluulo naapurin pyrkimyksiä kohtaan ja pelko uudesta hyökkäyksestä. Myös Neuvostoliitolla oli aihetta epäillä Suomen hakevan hyvitystä ja uusia sotilaallisia liittolaisia.