Pioneerijoukkojen moninaiset kokeilut 1920- ja 1930-luvulla kohdistuivat aselajin omaan kalustoon ja toimintatapoihin, mutta myös muita aselajeja hyödyttäneisiin välineisiin.
Linnoitustöiden kokeiluja
Linnoituskokeiluja tehtiin 1920-luvulla suomalaisiin olosuhteisiin ja kalustolle parhaiten sopivien linnoitetyyppien ja työtapojen kehittämiseksi. Pioneeripataljoona rakensi vuoden 1923 kesällä erilaisia malliasemia Parolan, Utin ja Lappeenrannan harjoitusalueille. Kesän 1924 aikana tehtiin Perkjärven tykistöleirillä sarja linnoitekokeita koeammuntoineen. Ammunnan tavoitteena oli antaa tarkkailijalle mahdollisuus todeta tykistötulen vaikutus ampumakentän Kuoppajärvelle rakennettuihin kenttälinnoitteisiin ja herättää luottamusta niiden antamaan suojaan. Linnoitteet kestivät koeammuntojen tulen.
Ennen ammuntoja pataljoonansa rakentamien linnoitteiden kestävyydestä varma majuri Lauri Stark tarjoutui olemaan kokeilun aikana ”pomminvarmaksi” kuvaillun majoituskorsun sisällä ammunnan aikana, mutta tähän ei myönnetty lupaa.
Toteutetut linnoituskokeilut olivat aselajin kannalta merkittävät, sillä niillä luotiin pohja koulutukselle. Läpi koko 1920-luvun ja vielä 1930-luvun alussa pioneerijoukkojen koulutus oli pääpainoltaan linnoittamiskoulutusta.
Omalla kasarmialueelleen Korialle Pioneeripataljoona rakensi vuosien saatossa niin sanotut malliasemien malliasemat, joiden rakenteita ja niiden hienouksia esiteltiin vieraileville upseereilla ja lähivaruskuntien joukoille.
Näistä malliasemista erikoisimpia oli häviävä konekivääriasema, jonka kapteeni H. Uimonen kehitti majuri Starkin antaman idean pohjalta vuonna 1926. Avoimeen kuoppaan rakennetun konekivääriasema, naamiokerroksella varustettu katto sekä itse konekivääripöytä voitiin kohottaa samanaikaisesti vivuston avulla sellaiselle korkeudelle maanpinnasta, että tuli voitiin avata yllättäen esimerkiksi loivan kumpareen toiselle puolelle. Kun asema oli täyttänyt tehtävänsä, vivut vapautettiin ja ase pöytineen sekä asema kattoineen katosi näkyvistä.
Tiestön ylläpidon kokeilutoimintaa
Pioneerijoukot osallistuivat aktiivisesti sekä ajoneuvojen talviliikkuvuutta että tiestön auraamista koskeneisiin kokeiluihin. Kokeilut toteutettiin yhdessä teknilliseen aselajiin myös kuuluneen Autopataljoonan kanssa.
Talvitiet olivat 1920-luvun kokeilujen keskiössä. Kokeilun kohteeksi päätyivät muun muassa erilaiset hevos- ja traktoriaurat ja aurausmenetelmät sekä teiden jäädyttäminen talviteiksi. Osa kehitetyistä innovaatioista ei kuitenkaan osoittautunut toteuttamiskelpoisiksi. Tällainen oli esimerkiksi syvässä lumessa hevosen työnnettäväksi tarkoitettu aura. Hevonen kieltäytyi työntämästä auraa.
Myös koneellisia menetelmiä pyrittiin kokeilemaan, mutta mittaviin hankintoihin ei 1920- ja 1930-luvun aikana ollut mahdollisuutta. Kokeiltuja välineitä olivat muun muassa pneumaattiset tieporat, sepelinmurskaimet ja tiekarhut.
Hävityskokeilut
Myös hävitystyöt olivat aktiivisten kokeilujen kohteina itsenäisyyden alkuvuosina. Saksalaisten hävitysoppaiden räjäytyskaavat ja panostusperiaatteet koettiin suomalaiseen käyttöön sopiviksi. Ne kuitenkin oli laadittu trotyylia varten, joka oli Suomessa 1920-luvulla vielä harvinainen sotilasräjähdysaine ja jota oli hankala hankkia. Varastoissa oli merkittävä määrä proksyliiniä ja dynamiittia, joten kaavat muunnettiin niitä varten.
Räjäytyskokeet osoittivat panosten sijoittamisen vaikuttavan merkittävästi aikaansaatavaan vaikutukseen. Ideaalitilanteessa panos oli saatava sijoitettua kohteen sisälle ja peitettävä. Oli myös eduksi, jos kohteen rakenne mahdollisti panoksen nopean sijoittamisen ja kiinnittämisen. Teknilliset joukot laativatkin Yleisesikunnalle vuonna 1923 esityksen rautatiesiltojen varustamisesta erityisillä nopeaa hävittämistä helpottavilla laitteilla ja miinakammiolla sekä maantiesiltojen varustamisesta miinakammiolla. Ymmärrys rauhanaikaisen rakenteellisen hävittämisvalmistelun tarpeellisuudesta syntyi siis jo 1920-luvulla.