Suomen kenttätykistön merkittävin vuosittainen koulutustapahtuma oli yhteinen ampumaleiri, joka järjestettiin vuosina 1920–1939 Karjalan kannaksella Perkjärvellä. Alue oli ollut jo keisarillisen Venäjän armeijan harjoituskäytössä. Kouluammuntojen lisäksi Perkjärvellä kokeiltiin ampumatekniikoita ja kehitettiin tykistötaktiikkaa. Tykistön tarkastaja Nenosen ajatukset aselajin kehittämisestä näkyivät myös Perkjärven ammunnoissa. Vuosien 1920–1922 peruskoulutuskautena tuliyksikkönä oli patteri, vuosien 1923–1924 valmentavana kautena tuliyksiköksi muokattiin patteristo. Uusien ampumamenetelmien ja tulitoiminnan juurruttaminen tapahtui vuosina 1925–1939. Koko kenttätykistön yhteen koonneet Perkjärven leirit olivat tärkeä tekijä paitsi kantahenkilökunnan ja varusmiesten koulutuksessa myös tykistöaselajin yhteishengen luomisessa ja lujittamisessa.

 

Perkjärven leirialue Karjalankannaksella oli ollut Venäjän keisarikunnan joukkojen käytössä 1900-luvun alkuvuosina. Suomalaisten varusmiesten käytössä se oli ensimmäistä kertaa kesällä 1919 Kenttätykistörykmentti 2:n käyttäessä sitä epävirallisesti harjoitusalueenaan. Leirialue sijaitsi Kaukjärven kylän alueella, mutta rautatieyhteys leirille hoidettiin Perkjärven kautta. Tämän vuoksi leirin nimeksi vakiintui nopeasti Perkjärven leiri. Varsinaisesti alue otettiin itsenäisen Suomen kenttätykistön käyttöön ampumaleirejä varten vuonna 1920. Kesän 1920 tykistöleiriä varjosti osanottajien keskuudessa kansainvälinen tilanne. Idässä Neuvosto-Venäjän sisäpoliittinen tilanne ei ollut rauhoittunut eikä muodollista rauhansopimusta Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä ollut solmittu. Tarton rauha solmittiin vasta lokakuussa 1920. Uhka oli olemassa myös lännen suunnalta – Ruotsi oli valmistautunut ottamaan Ahvenanmaan haltuunsa vaikka väkisin.

Tykistön kehitystyötä suomalaisiin tarpeisiin tehtiin Perkjärven tykistöleirillä Nenosen esikunnassa, Mustankorven hovissa. Monet matematiikan opiskelijat ja matemaattisesti lahjakkaat nuoret tykistöupseerit hakeutuivat töihin Mustankorven hoviin, jonne tuli ennen pitkää myös matematiikan maistereita niin sanotuiksi kesävänrikeiksi.

 

 

 

 

Jääkäritykistön leirialue sijaitsi hieman etäällä pääleiristä, jossa KTR1, KTR2 ja KTR3 majoittuivat. Leirialueen rakenne oli kuitenkin samanlainen pääleirin kanssa.

 

Leiripäivien yleinen herätysaika oli kello 5 eli tuntia aikaisemmin kuin kasarmilla. Aamutoimien jälkeen varsinainen palvelus alkoi kello 7. Aamutoimiin laskettiin leirillä henkilökohtaisten aamutoimien lisäksi muun muassa tallipalvelus.  Ammuntapäivinä patterien piti olla tuohon aikaan mennessä jo valjastettuna tykkipihalla valmiina lähtöön. Patterien tarkastuksien jälkeen annettiin marssikäsky ja samalla määrättiin kulloinenkin tuliasema-alue ja tulenjohtopaikat. Jokainen ammunta arvosteltiin välittömästi, usein hyvinkin suorasanaisesti, eikä virheitä jätetty käsittelemättä. Illan saapuessa ampuma-alueelta palailtiin leiriin. Paluun jälkeen ensimmäisenä oli vuorossa hevoshuolto, jonka jälkeen oli varusmiehien vuoro huoltaa itseään ja ruokailla. Jos oli iltalomapäivä ja lupa lähteä, riennettiin kiireesti Kaukjärven kylän tarjoamiin iltarientoihin.

Ensimmäisestä leiristä alkaen leiripäivät päättyivät yhteiseen iltalaukaukseen ja sen jälkeen vietettyyn iltahartauteen. Kello 20.45 kaikui kautta leirin valmistautumissoitto iltahartauteen. Rykmentit kokoontuivat yksiköittäin Pyhälle tielle, jolle ei saanut astua muulloin kuin iltahartauksissa tai paraateissa. Iltalaukaus ammuttiin sekunnilleen kello 21.00, jonka jälkeen päivän uurastus päätettiin yksinkertaisin iltahartausmenoin.

 

 

Tykkejä säilytettiin ammuntojen välillä tykkipihalla.

Iltahartaus Perkjärvellä kesällä 1939.