Viestijoukkojen kehitys 1920- ja 1930-luvuilla

 

Viestikalusto

 

 

Viestijoukkojen kalusto oli aluksi vähäistä ja suorituskyky vaatimatonta. Kenttäkaapelit, puhelimet, keskukset, lennättimet ja radiot olivat 1920-luvulla suurimmaksi osaksi Saksasta saatua sekä venäläisten joukkojen Suomeen jättämää materiaalia. 1930-luvun alussa tilannetta paransi merkittävästi virolaiselta Tartu Telefoni Vabrikilta hankittu puhelin- ja keskuskalusto.

Koska saksalaisilta saatu radiokalusto ei kokonsa ja liikuteltavuutensa puolesta ollut Suomen oloihin sopivaa ja kipinälennättimiin ja kidevastaanottimiin perustuvana olemaan vanhentunutta tekniikkaa, Radiopataljoonan kokoonpanoon kuuluneella radiopajalla kehitettiin Suomen olosuhteisiin soveltuvia kenttäradiotyyppejä. Niitä valmistettiin ennen sotia kotimaisissa teollisuuslaitoksissa useita satoja kappaleita.

Malleissa käytettiin osittain samoja materiaaleja, komponentteja ja kytkentäkaavioita. Myöhemmin tämän sarjan radiot opittiin tuntemaan vanhana B-radiona eli divisioonaradiona, C-radiona eli rykmenttiradiona ja D-radiona eli tulenjohtoradiona.

Vuoden 1926 puolustusrevisionissa korostettiin puhelimien merkitystä pääyhteysvälineenä, mutta katsottiin välttämättömäksi hankkia myös radioita erityisesti Suomen haastavan maaston vuoksi. Puhelimella johtamisen painottamista revisionissa johtui luultavasti radioiden puutteesta ja niiden käyttökokemuksen vähäisyydestä.

 

 

 

Kaluston merkinnät

Ensimmäinen varsinainen viestikaluston nimikejärjestelmä otettiin käyttöön 1920-luvun alkupuolella. Kyseessä oli varikkomerkkijärjestelmä eli niin sanotut P-merkit. Yksittäisen esineen merkintä ilmaistiin muodossa P-00-00. P oli nimikkeen tunnus, ensimmäinen numerosarja ilmaisi laitteen tyyppiä ja toinen oli juokseva järjestysnumero.

Nimikkeen loppuun voitiin myös lisätä tarkennuksia varten lisäkirjaimia, joilla erotettiin saman laitteen eri versiot. Esimerkiksi u-kirjain nimikkeen perässä tarkoitti radion kohdalla ultra-aalloilla (yli 30MHz:n taajuudella) toimivia radioita ja puhelinkaluston kohdalla uutta mallia.

Laitetyyppien numerosarjat:

1   puhelimet
2   keskukset
3   kenttäkaapelit
4   teholähteet
5   mittarit
6   työkalut
7   valopistoolit ja -raketit
8   vilkut ja viestivaatteet
9   linjanrakennustarvikkeet
10   lennättimet
11   kaapelit
12   radiot
13   taskulamput
14   valonheittimet
19   viestivälineiden kuljetuslaatikot
30   vahvavirtatarvikkeiden kuljetuslaatikot