Taustaa liikkeelle
Suomen kansallinen sotaväki oli lakkautettu ensimmäisten niin sanottujen sortovuosien aikana, viimeisenä Suomen kaarti vuonna 1905. Samana vuonna Venäjällä puhkesi vallankumousliike, joka johti keisarin vallan rajaamiseen. Suomessa tapahtumiin liittyi suurlakko ja sitä seurannut marraskuun manifesti, jolla keisari Nikolai II kumosi vuonna 1899 annetun helmikuun manifestin määräykset ja lupasi Suomelle yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen perustuvan kansanedustuslaitoksen. Ensimmäiset eduskuntavaalit pidettiin vuonna 1907. Suomen sotaväkeä ei kuitenkaan perustettu uudelleen eikä suomalaisilla miehillä ollut mahdollisuutta saada Suomessa sotilaskoulutusta.
Vuonna 1908 alkoi kuitenkin toisena sortokautena tunnettu venäläistämisvaihe, johon suomalaiset vastasivat pääosin passiivisella vastarinnalla. Myöntyväisyyssuuntaus katsoi, että venäläisten vaatimuksiin suostumalla voitaisiin säilyttää edes suomalainen kansallisuus. Myös aktiivisen, aseellisen vastarinnan kannattajia löytyi.
Vuonna 1914 alkanut ensimmäinen maailmansota suomalaisten asenteet venäläisiä kohtaan jyrkkenivät. Aktivistiliikkeen mukaan Suomen tuli pyrkiä irtautumaan Venäjästä. Ajatus eli voimakkaana etenkin ylioppilaspiireissä.
Jääkärit Saksassa
Kotimaassa sotilaskoulutuksen antaminen oli mahdotonta. Kun Ruotsi kieltäytyi koulutuksen järjestämisestä, käännyttiin Saksan puoleen. Venäjää vastaan sotivalle Saksalle levottomuudet/kansannousu Suomessa sopivat hyvin suunnitelmiin ja 26.1.1915 saatiin aikaan sopimus 200 suomalaisen ylioppilaan koulutuksesta Saksassa. Ensimmäiset suomalaiset saapuivat partiolaiskurssiksi naamioidulle koulutusjaksolle Lockstedtiin Pohjois-Saksaan 25.2.1915.
28.8.1915 annetulla keisarillisella käskyllä kurssilaisista muodostettiin sotilaallinen joukko-osasto. Siitä tuli osa Saksan sotavoimia nimellä Lockstedtin koulutusjoukko (Ausbildungstruppe Lockstedt). Koulututtavien määrää päätettiin laajentaa 2000 mieheen. Tämä vaati laajan värväystoiminnan aloittamista. Suomesta oli poistuttava salaisen etappiverkon kautta. Saksa kustansi jääkäreiden matkat Lockstedtiin Ruotsin rajalta lähtien, mutta varsinainen värväystoiminta rahoitettiin pääasiassa yksityisten suomalaisten lahjoituksista. Lähtijät eivät olleet vain ylioppilastaustaisia, vaan lähes 500 oli työläisperheistä ja noin kolmannes maanviljelijäkodeista, joukossa myös torppareiden ja mäkitupalaisten poikia.
Koulutusjakson jälkeen pataljoonaksi kasvanut suomalaisjoukko sai toukokuussa 1916 nimen Kuninkaallinen Preussin Jääkäripataljoona 27. Jääkärit saivat vihreän sotilaspuvun ja heidät lähetettiin saamaan rintamakokemusta. 203 saksalaisen ja 1254 suomalaisen muodostamaan pataljoonaan kuului tällöin esikunta, neljä jääkärikomppaniaa, konekiväärikomppania, pioneerikomppania sekä tykistöjaos.
Maaliskuussa 1917 pataljoona siirtyi Libauhun koulutusyksiköksi. Tehtäviin kuului koulutuksen ohella osallistua Kuurinmaan rannikon puolustukseen, mutta taistelutoimiin jääkärit eivät Saksassa enää joutuneet.
Kuninkaallinen Preussin Jääkäripataljoona 27 hajotettiin virallisesti 13.2.1918 ja ennen Suomeen lähtöään jääkärit vannoivat lippuvalan Suomen armeijan sotilaina. Ennen Suomeen paluuta jääkäreistä oli kuollut 79 miestä, joista suurin osa sairauksien ja tapaturmien johdosta.