Tykkitulen käyttö ja teho
Aluksi tykkejä käytettiin pääasiassa varustusten, kuten linnanmuurien, tulittamiseen. Tykkitulen käyttö suoraan ihmisiä vastaan katsottiin jopa synniksi. Tosin esimerkiksi jo Crecyn taistelussa vuonna 1346 englantilaiset käyttivät tykkejä kenttätaistelussa ranskalaisia sotilaita vastaan.
Puisia varustuksia vastaan umpinaiset kuulat olivat tehokkaita ammuksia. Puuvarustukset oli myös mahdollista sytyttää tuleen hehkuviksi kuumennetuilla ammuksilla tai karkasseilla. Kiviset muurit vaativat sen sijaan raskaiden piiritystykkien käyttöä. Kivivarustusten murtamisessa saatettiin käyttää myös valurautaisia ammuksia kovapintaisempia taottuja rautakuulia. Tykit pyrittiin sijoittamaan mahdollisimman lähelle muureja, jopa 10–20 metrin etäisyydelle. Käsiaseiden tehon kasvaessa näin lähelle muureja ei kuitenkaan tykkejä voinut enää viedä.
Vaikeuksia muurien murtamiselle tykkitulella aiheutti tykkien epätarkkuus. Samaan kohtaan oli vaikea osua useampaan kertaan. Kivistä muurattu varustus sortui kuitenkin usein epätarkallakin tulituksella, koska jatkuva ammunta heikensi muuraussaumoja ratkaisevasti, vaikka itse kivet eivät aina rikkoontuneetkaan. Muurit oli usein rakennettu siten, että kivimuurin sisällä oli täytemaata, joka valui ulos jonkun kohdan muurissa pettäessä.
Narvan piiritys
Pontus de la Gardien ruotsalaisten joukkojen vuonna 1581 suorittamaan Narvan valloitukseen liittyi voimakas tykkitulen käyttö linnoituksen muurien murtamiseksi. Narvaa piirittävillä joukoilla oli mukanaan 32 erilaista tykkiä, joista 22 oli raskaita piiritystykkejä. Lisäksi käytettiin paloammuksia ampuvia mörssäreitä, tulinuoliputkia ja vaunulinnatykkejä.
Tykkien ammuskulutus merkittiin tarkoin ylös. Raskaat tykit ampuivat kahden vuorokauden aikana noin 4700 kuulaa. Kevyt tykistö puolestaan ampui noin 300 laukausta. Ammunta kohdistui kolmimetristen muurien ylä- ja alaosiin, ja sortumia saatiinkin aikaan. Jalkaväki pääsi aukkojen kautta kaupunkiin 6.9.1581.
Käyttö elävää voimaa vastaan
Tykistön käyttö siirtyi nopeasti linna- ja piirityskäytöstä myös kenttätaisteluihin. Etenkin alkuaikoina tykkien aiheuttamat pamaukset riittivät aiheuttamaan hyökkäyksen torjumisen etenkin, jos vastassa olivat ratsumiehet.
Ampumaetäisyydet olivat yleensä suurimmillaan muutamia satoja metrejä. Etenkin elävää voimaa vastaan ammuttiin pyyhkäisevää laakatulta, jotta umpinainen palloammus ottaisi mahdollisimman paljon kimmokkeita ja mahdollisimman tuhoisa. Jalka- ja ratsuväki toimivat tiiviissä muodostelmissa, joissa kimpoileva ammus aiheutti paljon tappioita.
Kranaatteja ammuttiin kaarituliaseilla, ja niiden käyttö yleistyi haupitsien laajemman käytön myötä etenkin 1700-luvulla. Hieman aikaisempaa väljemmiksi muuttuneet jalkaväkimuodostelmissa räjähtävä ammus oli usein umpinaista tehokkaampi.
Lähietäisyyksiltä ammuttiin kartesseja ja raehauliammuksia, jotka olivat tehokkaita hyökkäävää jalka- ja ratsuväkeä vastaan.