Tykin perusmalli oli 1800-luvulle tultaessa säilynyt rakenteellisesti lähes samanlaisena kolmisensataa vuotta. Tykki oli sileäputkinen, suusta ladattava ja jäykälle puulavetille asetettu.
1800-luvun alkupuolella rihlatut kiväärit yleistyivät kaikkialla Euroopassa. Rihlat saavat lieriömäisen luodin kiertoliikkeeseen oman akselinsa ympäri, mikä pidensi kantamaa ja paransi tarkkuutta. Jo vuosisadan puolivälissä takaa ladattavan, rihlatun kiväärin tulinopeus, tarkkuus ja kantama riittivät vaikeuttamaan tykkimiesten toimintaa tykeillä. Kenttätykistön tehokkaimmat tulimuodot, lähietäisyydeltä ammutut kartessi- ja raehauliammukset, menettivät merkitystään kiväärimiesten voidessa pysyä tykkien kantaman ulkopuolella.
Rihlaus
Tykkiä lähdettiin kehittämään samaan suuntaan kuin jalkaväkiaseita. Rihlausten tekeminen putkeen oli kuitenkin vaikeaa, samoin ammuksen sovittaminen tiiviisti putkeen. Putken rihlauksessa oli erilaisia käytäntöjä ja kierteiden määrä vaihteli. Etenkin Ranskassa keskityttiin putkien rihlaukseen mutta pysyttiin silti suusta latauksessa. Alkuvaiheessa ammuksessa oli ladattaessa kierteisiin sovitettavat napit. Myöhemmin ammuksiin tehtiin kupariset johtorenkaat, jotka painautuivat tiiviisti rihloja vasten.
Lukko
Putken rihlaamisen lisäksi tykistä haluttiin takaa ladattava. Jo 1400-luvuta asti oli valmistettu niin sanottuja kammiotykkejä, joissa erillinen panoskammio kiilattiin varsinaiseen putkeen kiinni. Rakenteesta ei kuitenkaan saatu tarpeeksi tiivistä ja kammiotykit jäivät pois käytöstä. Takaa lataaminen vaati siis tiiviin sulkukoneiston ja lukkorakenteen. Ensimmäiset toimivat tykin lukot olivat kiilalukkoja. Vuonna 1864 otettiin Ranskassa käyttöön kierrelukko, joka yleistyi nopeasti.
Ammukset
Tykin rakenteen muutokset vaikuttivat myös ammuksiin. Palloammukset vaihtuivat lieriöammuksiin ja kranaattien sytyttimiksi kehitettiin iskusytytin.
Lavetti
Puulavetti korvattiin rautalevylavetilla, joka oli kuitenkin edelleen jäykkärakenteinen. Jäykkälavettisella tykillä ammuttaessa tykki oli jokaisen laukauksen jälkeen asetettava takaisin tuliasemaan ja suunnattava uudelleen. Lavetin peräytymistä laukaistaessa yritettiin hallita erilaisilla köysi- ja vaijerijarruilla, kaltevilla luiskilla (mäkilaveteilla) ja joustavilla kannusratkaisuilla. Nämä puolijoustavat lavetit eivät kuitenkaan toimineet odotetusti. Vasta vuonna 1897 valmistettiin ensimmäinen varsinainen joustolavettinen kenttäkanuuna 75K97, jossa putki peräytyi alustassa olevan kehdon kiskoja pitkin ja itse lavetti pysyi paikallaan. Joustolavetti mahdollisti myös tykkimiehiä käsiaseiden tulelta suojaavan kilven asentamisen lavettiin.