Päärintamat ja suurimmat taistelut
Vilppulan rintama
Vilppulan rintaman taistelut käytiin tammi-maaliskuussa. Punaiset pyrkivät etenemään Haapamäelle, joka oli Hämeen, Pohjanmaan ja Keski-Suomen rautateiden risteysasema. Valkoisten puolustus ei kuitenkaan murtunut. Sisällissodan ainoa keinotekoisen tulvan käyttö hävityksessä toteutettiin Vilppulassa, kun Mäntänkosken patolaitteet avattiin. Tulviva vesi murskasi Vilppulan alueen vesistöjen jäät, estäen niiden ylittämisen kävellen.
Mäntyharjun rintama
Mäntyharjun oli Savon ja Karjalan välisen liikenteen solmukohta, jossa yhtyivät rautatie ja kaksi maantietä. Punaisten tavoitteena oli vallata Pieksämäen risteysasema, jolloin valkoisten Karjalan ja Pohjanmaan välinen huoltoyhteys olisi katkennut. Punaisten eteneminen kuitenkin pysähtyi Mäntyharjun eteläpuolelle. He vetäytyivät asemistaan kohti Kouvolaa 3. toukokuuta.
Antrean rintama
Antrean rintama oli Joutsenosta Heinjoen pitäjään ulottuvaa kaikkiaan 75 kilometriä pitkä rintamalinja. Sotatoimet Antrean suunnalla pysähtyivät heti helmikuun lopulla asemasodan tyyppisiksi taisteluiksi. Molempien osapuolten panssarijunat hallitsivat Kavantsaaren ja Hannilan väliä Karjalan radalla. Antrean suunnan taistelut päättyivät valkoisten aloittaessa suurhyökkäyksen Viipurin valtaamiseksi.
Tampereen taistelu
Tampere oli punaisten vahvin tukikohta. Valkoinen armeija aloitti 15.3.1918 Pohjois-Hämeen ja Tampereen valtaamiseen tähtäävät sotatoimet. Sotatoimista kehittyi Pohjoismaiden siihen asti suurin taistelu, joka päättyi Tampereen antautumiseen 6.4.1918.
Kaupunkiin vetäytyneet punaiset joukot olivat joutuneet saarroksiin valkoisten edettyä idässä Kangasalan kautta Lempäälään. Molemmilla osapuolilla oli Tampereen taisteluissa vahva tykistö ja taistelun ratkaisupäivinä ammuttiin noin 5 000 kranaattia. Aamuyöllä 3.4. ennen valkoisten lopullista rynnäkköä kaupunkiin ammuttu tykistövalmistelu oli olosuhteisiin nähden voimakas, ja sillä oli merkittävä osuus kaupungin valtaamisessa.
Punaisia kaatui Tampereella taistelussa noin 1 500 ja 11 000 jäi vangiksi. Lisäksi teloitettiin noin 300 punaista sekä parisataa venäläistä. Valkoisten tappiot olivat kaatuneina 700–900 miestä. Taistelujen jälkeen Tampere oli tykkitulessa ja katutaisteluissa monin paikoin pahasti raunioitunut kaupunki.
Viipurin valtaus
Tampereen valtauksen jälkeen ja saksalaisten noustua maihin Hangossa huhtikuun alussa punaisten joukot vetäytyivät paeten itään. Karjalassa valkoisten hyökkäys kohti Viipuria alkoi 19.4. ja pian kaupunki saatiin saarretuksi etelästä, idästä ja pohjoisesta.
Saarrettu Viipuri oli varustettu vahvasti, ja kaupungin tykistövarikolla oli yli 300 tykkiä. Tykkimiehiä punaisilla riitti kuitenkin vain 30 tykille. Valkoisilla armeijan tykistöstä kaupungin valtaukseen osallistui 23 tykkiä. Hyökkäyksen tulivalmistelu oli ensimmäinen Suomessa, jossa tykistö tulitti yhtenäisen ja hyvin keskitetyn suunnitelman puitteissa. Punaiset olivat kuitenkin jo osittain vetäytyneet kaupungista ja valkoisten jalkaväki rynnäköi tulivalmistelun jälkeen osin tyhjään kaupunkiin.
Saksalaisten maihinnousu
Saksan Itämeren-divisioona (Die Ostsee-Division) nousi maihin Hangossa 3.4.1918 ja aloitti etenemisensä kohti Helsinkiä, jonka se valtasi suomalaisten valkoisten tuella 12.–14.4. käydyissä taisteluissa. 27.4. Tampereen suunnasta etenevät valkoiset ja etelästä tulleet saksalaiset kohtasivat Hämeenlinnassa. Toinen saksalaisosasto, osasto Brandenstein nousi maihin Loviisassa 7.4. ja valtasi Lahden.
Sota päättyy
Viimeiset punakaartilaiset laskivat aseensa 5.5.1918. Valkoisen armeijan vapaussodan voitonparaati järjestettiin 16. toukokuuta Helsingissä. Saksalaiset olivat vallanneet kaupungin kuukautta aiemmin. Voitonparaatilla ylipäällikkö Mannerheim halusi osoittaa kotimaisen armeijan merkityksen sodan lopputulokselle. Saksalaisia sotilaita paraatiin ei osallistunut.
Sisällissodan taisteluissa kaatui valkoisella puolella noin 3 400, punaisella noin 5 100 henkeä. Lisäksi noin 1 700 punaista katosi. Tappioista kolmasosan aiheuttivat Tampereen taistelut. Eniten uhreja vaativat kuitenkin taistelutoimien ulkopuoliset tapahtumat. Tarpeetonta väkivaltaa esiintyi molemmilla osapuolilla. Huhut raaoista väkivallanteoista aiheuttivat katkeruutta ja kostotoimien kierteen.
Sodan loputtua vankileireillä oli noin 80 000 punaista vankia. Valtiorikosoikeudet käsittelivät syytteet noin 75 500 punaista vastaan. Suurin osa tuomituista sai ehdollisen vankeustuomion ja vapautettiin, mutta myös kuolemantuomioita langetettiin. Vaikka tuomiot olivat pääosin lieviä, suurimmat menetykset punaiset kärsivät vankileirien huonojen olosuhteiden seurauksena. Nälkään ja tauteihin kuoli 12 500 vankia.
Vuoden 1918 tapahtumat veivät yhteensä yli 36 000 suomalaisen hengen. Suomi oli itsenäinen mutta sisäisesti jakaantunut. Pian tehtiin suuntauksia sovinnolliseen politiikkaan. Vuoden 1918 loppuun mennessä valtionhoitaja P. E. Svinhufvud armahti alle kuuden vuoden tuomiot saaneet punaiset eli noin 16 700 tuomittua. Kuolemanrangaistukset muutettiin elinkautisiksi. Samalla kuitenkin päätettiin, ettei sodan aikana rikoksiin syyllistyneitä valkoisia vastaan enää nosteta syytteitä. Vuonna 1919 tasavallan ensimmäiseksi presidentiksi valittu K. J. Ståhlberg jatkoi armahduslakien hyväksymistä. Sisällissodan arvet säilyivät suomalaisissa kuitenkin vielä pitkään.
Punaista ja valkoista terroria
Punaiset surmasivat taisteluiden ulkopuolella noin 1 650 valkoiseen osapuoleen kuuluvaa. Heistä yli 1 200 oli siviilejä. Kiihkeintä punainen terrori oli sodan alussa ja lopussa. Kapinan alkaessa surmattiin monia valkoisten puolelle pyrkiviä sekä vangittuja suojeluskuntalaisia. Sodan loppupuolella surmia tehtiin etenkin juuri ennen paikkakunnan joutumista valkoisten haltuun.
Valkoiset puolestaan teloittivat ainakin 8 400 punaista, joista suurimman osan toukokuussa. Antautuneiden punaisten omatoimisia pikateloituksia tehtiin heti taistelujen jälkeen. Pikakenttäoikeuksien tuomioitakaan ei aina odotettu. Surmia tehtiin vastapuolen tapaan myös henkilökohtaisen koston tai pelkän puoluejäsenyyden perusteella. Järjestelmälliset teloitukset loppuivat ylipäällikkö Mannerheimin käskystä toukokuun lopulla. Tarkkoja lukuja teloituksista ei voi antaa. Esimerkiksi kadonneiksi luettujen joukossa on paljon myös teloitettuja.