Siirtyminen rauhan ajan armeijaan
Valkoisen armeijan osittainen demobilisointi aloitettiin jo toukokuun 1918 alkupuolella. Osa sotilaista päästettiin maanviljelystöihin. Rauhan ajan armeijan suunnittelutyö oli Päämajassa jo käynnissä. Sisällissodan aikana Suomi oli sitonut itsensä vahvasti Saksaan. Sodan jälkeen saksalaissuuntaus jatkui etenkin jääkärien tukemana. Myös senaatti päätyi kannattamaan saksalaisen mallin mukaan järjestettyä armeijaa. Kenraali Mannerheim lähimpine upseereineen erosi palveluksesta toukokuun lopulla. Ruotsalaiset vapaaehtoiset upseerit lähetettiin kotiin.
Suomen rauhan ajan armeijan rakentamisen aloittamista johtaneet saksalaissotilaat lähtivät maasta vasta Saksan antauduttua vuoden 1918 lopulla. Jääkäreiden myötä vahva saksalaisvaikutus säilyi silti edelleen Suomen armeijassa.
Heimosodat
Suomalaisia retkikuntia osallistui vuosina 1918–1920 heimosotina tunnettuihin tapahtumiin Itä-Karjalassa ja Virossa. Taustalla olivat heimoaate, Suur-Suomi-ajattelu ja myös puhdas seikkailunhalu. Vienan retkinä tunnetut tapahtumat alkoivat maaliskuussa 1918. Itärajan taakse paenneet punaiset pyrkivät luomaan uuden rintaman pohjoiseen valkoisten selustaan. Mannerheim antoi 23.2.1918 tunnetun päiväkäskynsä Vienan Karjalan vapauttamisesta. Punaisten Muurmannin legioonaksi nimetty joukko liittyi Murmanskiin maihinnousun tehneisiin englantilaisiin eivätkä valkoisten retkikunnat saavuttaneet tavoitettaan. Lokakuussa 1918 viimeiset Vienan retkiin osallistuneet heimoaktivistit vetäytyivät takaisin Suomen puolelle.
Suomen hallitus tuki myös suurinta, kesällä 1919 Aunukseen suunnannutta retkikuntaa materiaalisesti, mutta miehistön tuli olla vapaaehtoista. Retkikuntaan värvättiin noin 3000 miestä. Odotettua karjalaisten kansannousua ei kuitenkaan syntynyt, ja vapaajoukko joutui jälleen vetäytymään takaisin Suomen puolelle.
Muun varustuksen lisäksi puolustusvoimilta saatiin Aunuksen retkikunnalle muutama tykki, joiden käyttö jäi kuitenkin melko tehottomaksi. Varsinaisiin sotatoimiin osallistui vain kaksi patteria.
Tarton rauha
Venäjällä käytiin bolševikkien ja monarkistisen valkoisen armeijan kesken sisällissotaa, jonka lopputulos oli pitkään epävarma ja aiheutti epävarmuutta myös Suomen asemaan. Vuonna 1920 sota oli kuitenkin jo selvästi päättymässä bolševikkihallituksen voittoon.
Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä allekirjoitettiin 14. lokakuuta 1920 Tarton rauha, joka astui voimaan 31.12.1920. Sopimuksella päätettiin maiden välillä vallinnut sotatila, luotiin suhteet ja vahvistettiin rajalinjat. Suomi sai Petsamon. Itä-Karjalan Repola ja Porajärvi, jotka olivat jo sopineet liittymisestä Suomeen, jäivät sen sijaan Neuvosto-Venäjälle. Merkittävä Suomen kansainväliseen asemaan vaikuttanut tapahtuma oli Suomen liittyminen Kansainliittoon joulukuussa 1920.