Yhteyksiä niukkuuden keskellä

Viestiaselaji talvisodassa

 

 

1930-luvulla käytöstä poistettu puhelinkalusto otettiin käyttöön uudelleen talvisodan aikana, sillä korvaavia nimekkeitä oli ehditty hankkia lähinnä koulutuskäyttötarpeen verran. Kenttäpuhelin- ja kenttäkeskuskalustoa hankittiin talvisodan aikana useista lähteistä ja lopulta malleja oli jopa 34 erilaista. Vaikka hankintoja tehtiin, oli talvisodan aikana kenttäpuhelimia noin puolet varsinaisesta tarpeesta. Mallien suuri määrä hankaloitti viestivarikon toimintaa etenkin virtalähteiden huollon osalta.
 

 

Radioiden osalta talvisotaan lähdettiin käytännössä koulutuskalustolla, sillä varastoissa kalustoa ei juurikaan ollut. Talvisodan aikana hankituista ja valmistetuista radioista ehdittiin toimittaa joukoille ainoastaan yksittäiskappaleita. Myös alun perin siviilikäyttöön tarkoitettuja radioita otettiin Puolustusvoimien käyttöön. Tästä esimerkkinä VRK-sarja eli kukkopillinä tunnetut radiot, jotka Yleisradio oli alun perin kaavaillut käytettäväksi Helsingissä vuonna 1940 järjestettäväksi suunniteltuihin kesäolympialaisiin.