Suomi ja Suomen rajat; idän ja lännen välissä
Nykyisen Suomen alue on sijainnut idän ja lännen vaikutuspiirien välimaastossa, jonka ylitse ovat liikkuneet kaupankävijät, valloittajat ja erilaiset vaikutteet molemmista ilmansuunnista. Suomen alueen heimo- ja hallintorakenteet olivat löyhiä ja järjestäytymättömiä. Linnavuoret kertovat kuitenkin jonkinlaisesta paikallisesta järjestäytymisestä jo ennen ristiretkiaikaa. Viikinkien retket kulkivat pitkin Suomen rannikoita ja viikingit suuntasivat retkiä myös sisämaahan Hämeeseen.
1100-luvun alusta lähtien Suomi oli yhä voimakkaammin Ruotsin ja Novgorodin kauppa- ja valtapoliittisen sekä kirkollisen kilpailun aluetta. Birger-jaarlin aikana 1200-luvun puolivälissä Ruotsin valta Kymijokilinjaan asti vakiintui ja Suomi jäi läntisen kirkon ja kulttuurin yhteyteen. Turun, Hämeen ja Viipurin linnojen rakentaminen aloitettiin 1200-luvun loppupuolella.
Pähkinäsaaren rauha 1323
Ruotsin ja Novgorodin väliset kiistat Karjalan alueesta jatkuivat sotaisina vuoden 1323 Pähkinäsaaren rauhaan asti. Rauhassa määriteltiin ensimmäisen kerran Suomen itäraja. Karjala jaettiin mutta tarkka rajalinja pohjoisempana oli epäselvä. Koska Sisä-Suomessa ei ollut vielä pysyvää asutusta, tiukka rajanveto ei ollut siellä tarpeen. Raja päättyi Pohjanlahdella Pyhäjoen suun tienoille.
Täyssinän rauha 1595
Asutus levisi Pähkinäsaaren rajan pohjoispuolelle ja rajariidat ja -kahakat olivat yleisiä. Kustaa Vaasa kävi Venäjää vastaan sotaa 1550-luvulla. Vuodet 1570–1595 olivat Suomessa pitkän vihan aikaa, jolloin sotatila ja aselepo Ruotsin ja Venäjän välillä vuorottelivat. Suomen alueella käytiin kuitenkin jatkuvaa sissisotaa ja monet alueet autioituivat. Sota päättyi vuonna 1595 Täyssinän rauhaan, jossa Venäjä luopui Peräpohjolan, Kainuun ja Savon alueista ja Ruotsi valtaamastaan Käkisalmen läänistä ja vaatimuksistaan Vienaan ja Aunukseen.
Stolbovan rauha 1617
Pitkään jatkuneet kiistat Itämeren alueen hallinnasta ratkaistiin Stolbovan rauhassa, joka solmittiin vuonna 1617. Inkerin alueen lisäksi Venäjä luovutti Ruotsille Käkisalmen ja Pähkinälinnan. Stolbovan rauhan kautta Ruotsi nousi eurooppalaiseksi suurvallaksi. 30-vuotisen sodan aikana sen asema vielä voimistui. Stolbovan rauhan jälkeisessä rajankäynnissä vuonna 1621 hakattiin ensimmäistä kertaa metsään satojen kilometrien pituinen rajalinja, joka ulottui Laatokan rannalta nykyisen Kuhmon alueelle.
Uudenkaupungin rauha 1721
Venäjä, Tanska ja Puola muodostivat Ruotsin vastaisen liittokunnan ja suuri Pohjan sota alkoi Liivinmaalla vuonna 1700. Suomi oli sodan alkuvaiheessa sotatoimialueen ulkopuolella, mutta lopulta venäläiset miehittivät Suomen vuonna 1713. Alkoi vuoden 1721 Uudenkaupungin rauhaan asti kestänyt miehitysaika eli isoviha. Venäläisten saneleman Uudenkaupungin rauhan myötä Ruotsin suurvalta-asema romahti ja se luovutti Venäjälle Kaakkois-Suomen. Uusi raja kulki Virolahdelta Porajärvelle. Tärkeä Viipurin kaupunki menetettiin.
Turun rauha 1743
Hattujen sodassa 1741–1743 ruotsalaiset valtiopäiväedustajat hatut lähtivät hakemaan hyvitystä suuren Pohjan sodan menetyksille. Sota oli ruotsalaisten kannalta katastrofi ja venäläiset miehittivät jälleen Suomen. Tämä pikkuvihan aika kesti vuonna 1743 solmittuun Turun rauhaan asti. Ruotsi menetti Uudenkaupungin rauhassa luovutettujen alueiden lisäksi Haminan, Lappeenrannan ja Olavinlinnan.
Haminan rauha 1809
Vuosina 1808–1809 käydyn Suomen sodan taustalla oli Venäjän yritys painostaa Ruotsia liittymään Englannin vastaiseen rintamaan. Painostus johti lopulta sotaan, jossa venäläiset valloittivat Suomen. Vuoden 1809 Haminan rauhassa Suomi – mukaan lukien Ahvenanmaa – liitettiin suuriruhtinaskuntana Venäjän keisarikuntaan.